Tänään tuli taas käytyä heittelemässä Jokiniemen apajilla. Tällä kertaa kummallekkin tuli tärpit, siis pojalle ja minulle. Kummatkin on päätyneet käyttämään Rapalan minnarii sinisenä. Ei jää pohjaan kiinni ja kalat tykkää

Poika sai elämänsä ensimmäisen tärpin virvelillä. Eihän se kiinni jäänyt kun minnari ja pojalta tais kädet jäätyä

Kiros kun syötävä. Lähellä oli ettei itku päässyt, ja kun sanoin ettei kannata itkua vääntää kun kala karkaa vastaus oli: onnen itkua tää on kun oli eka kosketus kalaan virvelillä. Meinas siinä tulla jo tippa isinkin silmäkulmaan

Huomenna taas mennään uudestaan, kuulemma